HENKILÖKUNTA
Pienryhmäkoti Editin aikuiset
Pienryhmäkoti Editin henkilökunnalla on useiden vuosien kokemus sijoitettujen lasten kanssa työskentelystä. Työntekijöiden erityisvahvuutena onkin pitkä kokemus haastavista, käytöksellään oireilevista ja paljon tukea tarvitsevista lapsista. Editin henkilökunta muodostuu eri alojen osaajista. Tiimiimme kuuluukin mm. psykiatrian, terveysalan, sekä sosiaalialan ammattilaisia. Lasten hoito- ja kasvatustyön tukena käytetään myös terapeuttisia menetelmiä, kuten Theraplayta, sekä vahvaa moniammatillista yhteistyötä. |
Sari Nieminen
Sari toimii Pienryhmäkoti Editin toimitus- ja kasvatusjohtajana. Koulutukseltaan Sari on terveydenhoitaja/sairaanhoitaja. Sarilla on kokemusta lastensuojelutyöstä yli kymmenen vuoden ajalta. Aiemmin Sari on työskennellyt kouluterveydenhuollossa. Sarin mielenkiinnon kohteina ovat liikunta ja terveys. Sari on valmistunut joulukuussa 2021 ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi.
Olli Nieminen
Olli on koulutukseltaan lasten ja nuorten erityisohjaaja. Ollilla on lastensuojelutyöstä kokemusta vuodesta 1998. Olli toimii vapaa-ajallaan lasten ja nuorten valmennustehtävissä.
Aila Nieminen
Aila on toiminut miehensä Heikin kanssa Editin tiloissa aiemmin toimineen perhekodin vanhempina vuodesta 1998. Aila on lapsille monien vuosien varrelta tuttu äitihahmo, mutta on vetäytynyt sivummalle eläköitymisensä jälkeen syksyllä 2017. Aila asuu Editin pihapiirissä, ja on kuitenkin läsnä lapsille tarvittaessa. Ailalla on vankka kokemus kiintymyssuhdetraumatisoituneiden lasten kanssa työskentelystä. Koulutukseltaan Aila on psykiatrinen sairaanhoitaja.
Janne Joosela
Janne toimii Editissä lasten ja nuorten ohjaajana. Jannella on lastensuojelutyön lisäksi aikaisempaa työkokemusta koulumaailmasta ja nuorisotyöstä. Janne on koulutukseltaan koulunkäynninohjaajaja, sekä lasten ja nuorten erityisohjaaja. Jannen Leo-koira on välillä mukana töissä.
Annina Lehtonen
Annina toimii lasten ja nuorten ohjaajana. Annina on koulutukseltaan sosionomi LTO. Anninan aiempi työkokemus on karttunut lastentarhanopettajan sekä kehitysvammahuollon työssä. Anninan suloinen Rocky-koira vierailee Editissä toisinaan Anninan työparina. Annina on valmistunut joulukuussa 2021 ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi.
Ella Honkonen
Ella on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja toimii lasten ja nuorten ohjaajana. Ella on työskennellyt aiemmin päiväkodissa, vanhusten parissa, sairaalassa kirurgisella osastolla sekä tehnyt Editissä useampana vuotena sijaisuuksia.
Lea Ahonen
Lea on koulutukseltaan sosionomi ja toimii lasten ja nuorten ohjaajana. Lean aiempi työkokemus lapsista ja nuorista on karttunut lastensuojelun työkentällä sekä nuorisotoiminnassa.
Veera Vuorinen
Veera on koulutukseltaan lähihoitaja ja opiskelee tällä hetkellä työnohessa sosionomiksi. Veera on työskennellyt aiemmin kehitysvammaisten asumisyksikössä.
Editissä työskentelee myös kolme tuntityöntekijää, jotka ovat tulleet Editin lapsille tutuiksi ja omaavat vahvaa työkokemusta lastensuojelutyöstä.